Kirjoittajan arkisto:Jarno Wuorisalo
Maineenhallinta kuntoon oikealla sisällöllä
Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat mediapeliä parhaimmillaan, ja oikeanlaisella verkkonäkyvyydellä voi voittaa paljon. Näkymättömyydellähän häviää aina. Vaikka jenkit ovat perinteisesti markkinoinnin ja medianäkyvyyden mestareita, ei netin käyttö kampanjoinnissa ole vielä sielläkään aivan täydellistä.
4 tapaa tehdä sisällöstä sosiaalisesti löydettävää
Hakukoneoptimointi alkaa viimein olla tärkeä sisällön tuotannon osa suuressa osassa yrityksiä. Ainakin siitä osataan ajatustasolla huolehtia. Rakettitiedettähän se ei edelleenkään ole, mutta metatietojen, hakusanojen toistomäärien ja linkittämisstrategioiden työstön yhteydessä unohtuu usein se toinen tärkeä kokonaisuus ? lukijat, eli asiakkaat. Pahimmillaan tämä johtaa huonoon käyttäjäkokemukseen, kun teksti on geneeristä ja kiinnostavaa tietoa joutuu kaivamaan sotkuisista tagipilvistä ja linkkisekamelskasta.
4 kotisivujen asiakasprofiilia
On verkkosivustosi suunnattu sitten kuluttajille tai toisille yrityksille, kävijät ovat kuitenkin yksilöitä. Ihmisiä, jotka ajattelevat, kokevat ja tuntevat oman luonteensa mukaisesti. Luonteenpiirteet ja alitajuntainen käyttäytyminen vaikuttavat paljon siihen, miten he verkkosivustosi ja tuotteesi sekä palvelusi näkevät. Tiedätkö sinä minkälaisia potentiaaliset … Lue lisää
Tarjouspyyntö
Mitä kävisikään, jos arkkitehtien pitäisi toimia kuten web-suunnittelijoiden? Hyvä vastaanottaja, Yrityksemme tarvitsee uuden toimitilarakennuksen. En ole aivan varma mitä haluamme, joten käyttäkää omaa harkintaanne rakennusta suunnitellessanne. Kerroksia rakennuksessa pitäisi olla noin kahdesta kuuteenkymmeneen. Pidättehän huolen, että kerroksia voi tarvittaessa lisätä … Lue lisää
Vaaniiko mysteeriostaja kotisivuillasi?
Tuskin vaanii, jos kauppasi on verkossa. Lähes kaikki isot, mikseivät vähän pienemmätkin, kaupat käyttävät säännöllisesti niin kutsuttuja mystery shoppaajia tai haamuostajia liiketiloissaan. Tällaisen testiostajan tehtävänä on arvioida myyjän toimenpiteet kauppiaan asettaman kriteeristön mukaan. Myyjä harvemmin tietää koska testiostaja on käynyt … Lue lisää
Mistä on hyvät kotisivut tehty?
Monissa yrityksissä pohditaan juuri näihin aikoihin kotisivujen uudistamista ja kyseessä on yleensä yrityksen toinen tai kolmas sivusto. Aiemmin tilanne on poikennut hieman nykyisestä. Ennen vanhaan (muutamakin vuosi voi verkossa olla iäisyys) kotisivut olivat monille lähinnä paikka esitteiden tukisisällölle ja yhteystiedoille. … Lue lisää
Parempaa sähköpostimarkkinointia
Sähköpostimarkkinointi on todennäköisesti eniten mielipiteitä jakava mainonnan muoto. Hyvin toteutettuna se on kuitenkin myös yksi tehokkaimmista. Oikea kohderyhmä, oikea tapa viestiä ja kaikkia hyödyttävä lopputulos. Siinä avaimet, mutta miten ne sovitetaan lukkoon, jotta ovet hyvin toimivaan sähköpostimarkkinointiin aukeavat? Pelkkä mainos … Lue lisää
Tappaako taantuma tuloksesi?
Vai olisiko nyt sittenkin aika nostaa markkinaosuuksia ja takoa jopa parempaa tulosta? Nyt käsillä oleva talouskriisi eroaa aiemmista niiden yritysten osalta, jotka hyödyntävät tehokkaasti internetiä markkinoinnissaan. Internetmarkkinointi on skaalattavissa resurssien mukaan perinteisiä markkinointikeinoja paremmin, ja tulosten mittaaminen on ylivoimaisesti tarkempaa. … Lue lisää
Sesam hakukoneoptimoi! 6 pointtia näkyvyydestä
Meidän sivut ei löydy Googlen ekalta sivulta! Tehkää jotain! Optimoikaa! Kulunut vuosi on selvästi synnyttänyt paljon uutta tietoutta Google-näkyvyydestä ja sen merkityksestä verkkoliiketoiminnalle. Nyt osataan jo vaatia näkyvyyttä, mutta ei ymmärretä mitä hyvän näkyvyyden saavuttaminen todellisuudessa tarkoittaa. Yleisin harhakäsitys on, … Lue lisää
Kaunis päivä tänään – ikävä kyllä en näe sitä
Sisällön merkitystä verkkosivuston kivijalkana ei voi liiaksi korostaa. Vaikka sivuston ulkokuori olisi kaunis ja teknisellä puolella kaikki olisi vimpan päälle, koko kakku voi kuivua kokoon jos sisältö ei herätä kävijää. Tässä kirjoituksessa en halua kovin syvälle sisällöntuotannon kiemuroihin mennä, mutta … Lue lisää
Uusimmat kirjoitukset
Uutta Blogissa
-
Tuija Riekkinen| 16.04.2012 Verkkosisällön myytit – totta vai tarua?
Koska englanninkielisen tittelini etuliitteenä on “senior” (suomeksi olen ihan... -
Jarno Wuorisalo| 05.04.2012 Maineenhallinta kuntoon oikealla sisällöllä
Yhdysvalloissa presidentinvaalit ovat mediapeliä parhaimmillaan, ja oikeanlaisella... -
Tuija Riekkinen| 16.03.2012 B2B-yritys – Lisää myyntiä tuotteistuksella
Löydettävyys, tai pikemmin se, ettei yritys löydy Googlesta, on usein se viimeinen herättävä... -
Tuija Riekkinen| 16.03.2012 Älä tee verkkosivustoa itsellesi!
Väitän, että verkkosivujen suurin käytettävyysongelma tänä päivänä on se, että sivusto on... -
Tuija Riekkinen| 22.02.2012 En halua memeä, haluan ratkaisun ongelmaani!
Pakkaset paukkuu. Huh. Kylmä on ja autot eivät lähde käyntiin. Näiden lisäksi on myös oikeita...
Kirjoitusten aiheet
Kategoriat
- Content Marketing
- Google Maps
- Graafinen suunnittelu
- Hakukonemainonta
- Hakukoneoptimointi
- Internetmarkkinointi
- Julkaisujärjestelmä
- Kävijäseuranta
- Käyttöliittymäsuunnittelu
- Maineenhallinta
- Mobiili
- Ohjelmistosuunnittelu
- Sähköpostimarkkinointi
- Sisältösuunnittelu
- Sosiaalinen media
- Uncategorized
- Verkkobrändi
- Verkkokauppa
- Verkkostrategiat
- Web-analytiikka


Recent Comments